Suomi ja suomalaisuus

Ari Yrjänä keskittyi intensiivisesti Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden kuvaamiseen 1960-luvulla, jolloin väestön sosiaalinen rakenne sekä talouden kasvu elivät edelleen kiihtyvässä muutoksessa.

Yrjänän Suomi-valokuvien pääteemoiksi voidaan jaotella kansallismaisemat, arkielämä, vapaa-aika, lapset ja työ. Valokuva-aiheita löytyy muun muassa terveydenhuollosta, hyvinvoinnista, yhteisöllisyydestä, koulutuksesta (kansakoulu, ammattikoulu, korkeakoulu), järjestötoiminnasta, varusmiespalvelusta, kirkoista ja kirkollisista toimituksista, urheilusta, liikunnasta, leikeistä, harrastuksista, liikenteestä, Lapista ja lappilaisista, maaseudusta, maanviljelystä, kaupungeista, teollistumisesta ja teollisuudesta, nuorisosta, kulttuurista, taiteesta, tieteestä sekä itsenäisyydestä.

Kuvat ovat taidokkaita poimintoja elämän pienistä tuokioista: oikean hetken löytämiseksi Yrjänä on tarkkaillut ympäristöä, ollut valppaana ja käyttänyt aikaa. Valokuvien sommittelu on taidokasta ja tekniset ratkaisut tukevat suurimmilta osin valokuvien sisältöjä.

Yrjänän valokuvat mahdollistavat materiaalin hyödyntämisen monella eri tasolla.

Kuvia suomalaisuudesta on noin 3 000 Yrjänän osakokoelmassa.